6. kokoontumiskerta
November 25, 2009
Tutustuimme tunnin alussa kiitospäiväaiheiseen kuvaan, joka kertoo ensimmäisen sadonkorjuujuhlan vietosta Yhdysvalloissa uudisasukkaiden ja heitä auttaneiden intiaanien kesken. Alkunsa kiitospäivän juhla siis sai 1621 uudisasukkaiden korjattua ensimmäisen satonsa, olihan Englannissakin vietetty sadonkorjuujuhlia. 1600-luvun puolivälistä lähtien kiitospäivää alettiin viettää vuosittain, mutta eri paikoissa eri päivinä. Vasta paljon myöhemmin, vuodesta 1863 lähtien, kiitospäivän juhliminen vakiintui jokavuotiseksi maan yhtenäiseksi tavaksi ja sen vietto vakiintui lokakuun viimeiselle päivälle, kunnes vuonna 1939 kiitospäivä siirrettiin viikkoa aiemmaksi, jotta lama-ajan kauppiailla olisi mahdollisuus myydä joulutuotteita kauemmin, joulutuotteita kun ei myyty ennen kiitospäivää. Kiitospäivää vietetään Yhdysvalloissa nykyään marraskuun neljäntenä torstaina, eli tänä vuonna 26.11. Kanadassa kiitospäivää juhlitaan lokakuun toisena maanantaina.
Amerikkalaisille kiitospäivän juhlapäivä on jopa rakkaampi juhla kuin joulu. Silloin kokoonnutaan koko perheen kesken, syödään mm. seuraavia ruokalajeja: turkey, cranberry sauce, broccoli, green beans, peas, mashed potatoes, cornbread ja pumpkin pie ja katsotaan jalkapalloa televisiosta. Tästä juhlapäivästä alkaa holiday season. Englanninkielisestä Wikipediasta voi tutustua kiitospäivän viettoon laajemmin (tai sitten suomenkielisestä..). Myös täällä voi tutustua kiitospäiväteemaan.

Harjoittelimme hieman ääntämistä kirjastosta löytyvän Nykyenglannin preppauskirjan s. 144-150 avulla. Kirjaston Englannin preppauskirjasta voi tutustua ääntämiseen tarkemmin sivuilta 308-333, ja kirjastosta löytyy myös englanninkielinen, vähän vaikeampiselkoinen opus ääntämiseen, Opi englannin kielen tavaaminen. Ääntämisestä pitää muistaa, että yksittäisten äänteiden lisäksi sanapaino on tärkeä (on ratkaisevaa, sanooko REcord (substantiivi) vai reCORD (verbi)), mutta myös lausepaino (merkityksellisiä sanoja lauseessa painotetaan enemmän) ja sävelkulku eli intonaatio, jota myös tunnilla harjoiteltiin.
Tarkistimme kotitehtävämonisteen (Who likes winter?), monisteen toisen puolen verbeihin voit tutustua kotona. Kertasimme verbintaivutukset yleis- ja kestopreesensissä (I read – I am reading). Tämän linkin alalaidassa on hieman asiaa yleis- ja kestopreesensistä. Verbeihin liittyen mukana oli kirjaston kirjat 101 verbiä + adverbia/prepositiota ja kielioppikirjat English Grammar Fun Books 1-3 ja Nykyenglannin peruskielioppi sekä aiemmin mainitut Nykyenglannin preppauskirja ja Englannin preppauskirja. Kaikki nämä löytyvät kohdasta 89.5.
Fraasiverbi (yhdys- tai yhdisteverbi) on verbi, joka koostuu verbistä ja siihen liittyvästä prepositiosta tai partikkelista, joka muuttaa alkuperäisen verbin merkityksen; myös eri prepositio muuttaa merkityksen verrattuna toiseen fraasiverbiin:
look = katsoa
look out = varoa
look up = etsiä luettelosta
Fraasiverbin merkitystä ei siis välttämättä voi päätellä kummastakaan sen osasta. Täällä ja täällä voit harjoitella fraasiverbejä. Lisää voit harjoitella Nakkilan lukion linkeistä – klikkaa auki harjoituksia oikealta kohdasta Fraasiverbit.
Ensi viikoksi tuli läksyksi tekstinymmärrystehtävä ja prepositioiden kertaus (joita vähän ehdittiinkin käydä läpi) sekä itseopiskeluna tervehtimis/kuulumisten kysely/esittely-monisteelta viimeisen sivun lukeminen (lopetus ja hyvästely). Ensi viikolla sitten onkin viimeiset tunnit ennen joululomaa!
Joululomaksi tuli kotiläksyksi koota talvisanastoon liittyvä mind map. Joululoman jälkeisellä kerralla eli 13.1. esitellään sitten kaikkien mind mapit! Tätä kotiläksyä varten voi käydä lainaamassa vaikkapa lasten kuvasanakirjan, esim. tällä kertaa esittelyssä olleen Englantia Ankkalinnasta tai Muumilaakson kuvasanakirja. Muitakin kuvasanakirjoja on lastenosastolla useita, mutta tietysti myös perinteisiä suomi-englantisanakirjoja löytyy, äläkä unohda sanasto-oppaita, kuten tällä kerralla mukana olleita Words onwards ja Word files.
Esimerkkejä erityylisistä mind mapeistä voi katsoa vaikkapa täältä, täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä. Voit myös käyttää luovuuttasi ja mielikuvitustasi – unohtamatta värejä ja erikokoisia ja -tyylisiä fontteja – ja laatia käsitekartan vaikkapa joulukuusen muotoon. Kukapa kieltää leikkelemästä myös lehtien kuvia tai tekstejä? Myös Googlen kuvahausta voi olla hyötyä! Kannattaa klikata :)
[...] Muista tehdä lomalla myös talvisanastomindmap! (Ohjeet löytyvät viime kerran postauksen lopusta.) [...]