6. kokoontumiskerta
November 25, 2009
Tutustuimme tunnin alussa kiitospäiväaiheiseen kuvaan, joka kertoo ensimmäisen sadonkorjuujuhlan vietosta Yhdysvalloissa uudisasukkaiden ja heitä auttaneiden intiaanien kesken. Alkunsa kiitospäivän juhla siis sai 1621 uudisasukkaiden korjattua ensimmäisen satonsa, olihan Englannissakin vietetty sadonkorjuujuhlia. 1600-luvun puolivälistä lähtien kiitospäivää alettiin viettää vuosittain, mutta eri paikoissa eri päivinä. Vasta paljon myöhemmin, vuodesta 1863 lähtien, kiitospäivän juhliminen vakiintui jokavuotiseksi maan yhtenäiseksi tavaksi ja sen vietto vakiintui lokakuun viimeiselle päivälle, kunnes vuonna 1939 kiitospäivä siirrettiin viikkoa aiemmaksi, jotta lama-ajan kauppiailla olisi mahdollisuus myydä joulutuotteita kauemmin, joulutuotteita kun ei myyty ennen kiitospäivää. Kiitospäivää vietetään Yhdysvalloissa nykyään marraskuun neljäntenä torstaina, eli tänä vuonna 26.11. Kanadassa kiitospäivää juhlitaan lokakuun toisena maanantaina.
Amerikkalaisille kiitospäivän juhlapäivä on jopa rakkaampi juhla kuin joulu. Silloin kokoonnutaan koko perheen kesken, syödään mm. seuraavia ruokalajeja: turkey, cranberry sauce, broccoli, green beans, peas, mashed potatoes, cornbread ja pumpkin pie ja katsotaan jalkapalloa televisiosta. Tästä juhlapäivästä alkaa holiday season. Englanninkielisestä Wikipediasta voi tutustua kiitospäivän viettoon laajemmin (tai sitten suomenkielisestä..). Myös täällä voi tutustua kiitospäiväteemaan.

Harjoittelimme hieman ääntämistä kirjastosta löytyvän Nykyenglannin preppauskirjan s. 144-150 avulla. Kirjaston Englannin preppauskirjasta voi tutustua ääntämiseen tarkemmin sivuilta 308-333, ja kirjastosta löytyy myös englanninkielinen, vähän vaikeampiselkoinen opus ääntämiseen, Opi englannin kielen tavaaminen. Ääntämisestä pitää muistaa, että yksittäisten äänteiden lisäksi sanapaino on tärkeä (on ratkaisevaa, sanooko REcord (substantiivi) vai reCORD (verbi)), mutta myös lausepaino (merkityksellisiä sanoja lauseessa painotetaan enemmän) ja sävelkulku eli intonaatio, jota myös tunnilla harjoiteltiin.
Tarkistimme kotitehtävämonisteen (Who likes winter?), monisteen toisen puolen verbeihin voit tutustua kotona. Kertasimme verbintaivutukset yleis- ja kestopreesensissä (I read – I am reading). Tämän linkin alalaidassa on hieman asiaa yleis- ja kestopreesensistä. Verbeihin liittyen mukana oli kirjaston kirjat 101 verbiä + adverbia/prepositiota ja kielioppikirjat English Grammar Fun Books 1-3 ja Nykyenglannin peruskielioppi sekä aiemmin mainitut Nykyenglannin preppauskirja ja Englannin preppauskirja. Kaikki nämä löytyvät kohdasta 89.5.
Fraasiverbi (yhdys- tai yhdisteverbi) on verbi, joka koostuu verbistä ja siihen liittyvästä prepositiosta tai partikkelista, joka muuttaa alkuperäisen verbin merkityksen; myös eri prepositio muuttaa merkityksen verrattuna toiseen fraasiverbiin:
look = katsoa
look out = varoa
look up = etsiä luettelosta
Fraasiverbin merkitystä ei siis välttämättä voi päätellä kummastakaan sen osasta. Täällä ja täällä voit harjoitella fraasiverbejä. Lisää voit harjoitella Nakkilan lukion linkeistä – klikkaa auki harjoituksia oikealta kohdasta Fraasiverbit.
Ensi viikoksi tuli läksyksi tekstinymmärrystehtävä ja prepositioiden kertaus (joita vähän ehdittiinkin käydä läpi) sekä itseopiskeluna tervehtimis/kuulumisten kysely/esittely-monisteelta viimeisen sivun lukeminen (lopetus ja hyvästely). Ensi viikolla sitten onkin viimeiset tunnit ennen joululomaa!
Joululomaksi tuli kotiläksyksi koota talvisanastoon liittyvä mind map. Joululoman jälkeisellä kerralla eli 13.1. esitellään sitten kaikkien mind mapit! Tätä kotiläksyä varten voi käydä lainaamassa vaikkapa lasten kuvasanakirjan, esim. tällä kertaa esittelyssä olleen Englantia Ankkalinnasta tai Muumilaakson kuvasanakirja. Muitakin kuvasanakirjoja on lastenosastolla useita, mutta tietysti myös perinteisiä suomi-englantisanakirjoja löytyy, äläkä unohda sanasto-oppaita, kuten tällä kerralla mukana olleita Words onwards ja Word files.
Esimerkkejä erityylisistä mind mapeistä voi katsoa vaikkapa täältä, täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä. Voit myös käyttää luovuuttasi ja mielikuvitustasi – unohtamatta värejä ja erikokoisia ja -tyylisiä fontteja – ja laatia käsitekartan vaikkapa joulukuusen muotoon. Kukapa kieltää leikkelemästä myös lehtien kuvia tai tekstejä? Myös Googlen kuvahausta voi olla hyötyä! Kannattaa klikata :)
Ääntämissanakirjoja
November 25, 2009
Viime kerralla ennen tunnin alkua oli juttua sanakirjoista, missä voi kuunnella ääntämisasun. Tällaisia sanakirjoja löytyy ainakin seuraavista linkeistä:
suomenkieliset:
englanninkieliset:
Saa vinkata muitakin hyviä ääntämissanakirjoja, jos tulee vastaan!
5. kokoontumiskerta
November 18, 2009
Alkuun uutisasiaa: World News on yksi sivusto, missä voi lukea viimeisimpiä maailmanuutisia englanniksi. Suomalaisia uutisia voit lukea englanniksi täältä. Täällä on useita linkkejä muihinkin uutissivustoille ja lehtien sivuille.
Tänään kertasimme kouluaineita ja hieman muutakin koulusanastoa mm. kirjaston kirjasta Word Files tarkistaessamme “väritystehtävän”; myös netissä on väritystehtäviä, esim. täällä ja täällä.

Kertasimme aakkoset, foneettiset äännemerkit, sanapainoja ja intonaatiota eli sävelkulkua.
Ensi kerralla harjoitellaan vielä ääntämistä ja paneudutaan verbeihin!
4. kokoontumiskerta
November 11, 2009
Tänään kävimme läpi lisää englannin opiskelustrategioita. Lue lisää sanaston kartuttamisesta, kuuntelutaitojen kehittämisestä ja kuinka tulla tehokkaaksi lukijaksi. Muistuttelin myös tavoitteiden asettamisen tärkeydestä. Olisiko esim. se hyvä tavoite, että lukisit tänä vuonna jonkin pienen kirjastosta löytyvän novellin? Osassa novelleita on joitakin sanoja suomennettu valmiiksi tai selitetty englanniksi tai kuvin. Tässä joitakin esimerkkejä kirjaston annista (lisää vastaavia pikkukirjoja löytyy runsaasti kohdasta 89.5):
A Janus Book of Fairy Tales
Kuusi suomalaista ja kolme englantilaista satua. Huomioita sanastosta, synonyymeistä (samaa tarkoittavista sanoista), kielioppiasioista, kulttuurista.
Mark Twain: The adventures of Tom Sawyer
Yksinkertaistettu teksti alkuperäisestä – kyetäksesi lukemaan tämän Beginner-tason 26-sivuisen kirjasen sinulla tulee olla vain 300 sanan sanavarasto!
T. C. Jupp: Rich man poor man
Helppolukuinen 29-sivuinen novelli.
Bernhard Knop, Corienne Naumann-Breeze & Marja Saarinen: Words in Context – Nykyenglannin sanasto-opas
Tekstejä eri aihepiireistä, osa sanoista on suomennettu tekstien viereen.
Kirjastosta oli mukana myös Conversational English – Keskusteluenglannin käsikirja jatkoksi toissaviikon Small talk -kirjalle.
Kertasimme mm. päiväyksiä (the 11th of November / November the 11th), tervehdyksiä, kuulumisten kyselyitä, esittäytymistä ja esittelyä (myös kuunteluna ja suullisina pari- ja ryhmätehtävinä).
Ensi kerralla käymme läpi aakkoset ja foneettiset äännemerkit. Jo viime kerralla kirjoitin blogiin, että kannattaa kerrata aakkoset ja äännemerkit, mutta ei sitten kerittykään näitä tänään käydä läpi, joten läksyn uusinta:
Kertaa kotona ensi kertaa varten aakkoset esim. tämän sivun avulla: klikkaamalla kunkin kennon päältä avautuvaa play-nappulaa kuulet kunkin kirjaimen ääntämisasun. Harjoiteltuasi ääntämistä tarpeeksi tee tehtävä, missä kuuntelet sanan tavattuna ja kirjoitat sen viivalle. Tarkista vastauksesi painamalla sivun alalaidassa olevaa kuvaketta. Täällä voit kerrata äännemerkkejä.
Ps. YouTubessa on myös videoita, joissa on laulujen sanat. Voisit vaikka laulaa kotona karaokea vaikka näiden videoiden tahdissa ;)
3. kokoontumiskerta
November 4, 2009
Michael Jacksonin Thriller on varmaankin näin Halloweentunnelmiin mitä oivallisin video ;) (Jos Halloween vielä kiinnostaa, kurkkaa tänne.) Tähän maailmankuuluun videoon pohjautuu myös eräs vankien tanssima versio:
Parin vuoden takaisessa YouTube-hitissä (ja Time Magazinen Top5-nettivideossa) oransseihin vankilaverkkareihin sonnustautuneet linnakundit tekivät hämmästyttävän tanssiversion Michael Jacksonin legendaarisesta Thriller-musiikkivideosta. Vankilanjohtajan ideasta alkoi buumi, ja nykyisin vankien repertoaariin kuuluu jo kymmeniä joukkokoreografioita pääasiassa 80-luvun diskokappaleista. Alkuperäinen Thriller-videokin on katsottu YouTubessa jo yli 22 miljoonaan kertaan. Aiemmin CPDRC eli Cebu Provincial Detention & Rehabilitation Center tunnettiin pahamaineisena, jengien hallitsemana vankilana, jossa väkivalta ja korruptio rehottivat. Madventuresin kokemuksen ja vankien kertoman mukaan tilanne pakkolaitoksessa on tanssiharrastuksen vuoksi radikaalisti muuttunut. Monet vangit sanoivat olojen rauhoittuneen, omanarvontunnon kohonneen ja omaisten fiilisten parantuneen. Joka kuukauden viimeisenä lauantaina vangit esiintyvät omaisille ja vieraille livenä vankilan pihalla.
Halloweenloruihin liittyen kertasimme lorujen sanojen aihepiireihin liittyvää sanastoa, myös lasten sanakirjoista: nettikuvasanakirjasta, missä voi myös kuunnella sanat, sekä kirjaston kirjoista Lasten oma kuvasanakirja ja Opitaan englantia.

Tutustuimme myös riimisanakirjaan, joka olikin hyödyllinen omaa runoamme rustaillessa.. (Lisäys: tai siis olisi ollut hyödyllinen, jos netti olisi vielä tuossa vaiheessa toiminut..)
Tee kotona vielä muutama nettiharjoitus valitsemastasi aihepiiristä:
Puhuimme siitä, että koska suomi ja englanti eivät ole sukulaiskieliä, pitää englannin opiskelun eteen tehdä “kahta kauheammin” töitä. Opitun kertaaminen onkin kaiken A ja O! Toisaalta englantia on “helppo” opiskella, kun sitä kuulee ja näkee niin monesta eri paikasta ja kirjastossakin on paljon erityylistä materiaalia, mitä voi hyödyntää opiskelussa: lehtiä, musiikkikirjoja, kirjoja elokuvista jne. Kävimme läpi myös suomenkielen erityispiirteitä – netistä löytyy aiheesta lisää linkistä Characteristics of Finnish Language sekä Suomilinkeistä löytyy paljon hyödyllistä infoa englanniksi. Muista myös kirjaston kirja Kerro Suomesta englanniksi!
Opiskelutekniikoita kävimme läpi. Tällaisia saimme listattua:
- telkkarista, netistä ja CD:ltä voi kuunnella englantia
- sanastoa voi opetella mm. kirjastosta lainaamalla niin oppi- ja (kuva)sanakirjoja kuin muutakin englanninkielistä materiaalia riippuen omista kiinnostuksen kohteista
- laulut ovat oiva oppimisen tehostaja
- myös omat runot ja lorut voivat riimiensä johdosta toimia hyvänä sanastonmieleenpainamiskeinona
- keksi myös omia muistisääntöjä
- nettiharjoituksissa palautteen saa heti ja virheensä voi korjata samantien
- nettitehtäviä tehdessä voi käyttää apuna myös tavallista tai nettisanakirjaa (esim. täällä on linkkejä ilmaisiin nettisanakirjoihin)
- voit kokeilla sanastomindmappien tekemistä ja käyttää värejä hyväksi
- voit kokeilla myös piirtämistä tai kuvien leikkaamista lehdistä
- jos sinulla on mahdollisuus tutustua vaihto-oppilaaseen tai muihin ulkomaalaisiin, käytä tilanne rohkeasti hyväksi!
- entäs erityisen sanastovihkon laatiminen?
Voit laittaa kommenttina tämän postauksen perään vielä lisää tapoja opiskella englantia, jos tulee mieleen!
Kaikki oppivat eri tavoin: jotkut helpoiten kuuntelemalla, toiset näkemällä, eräät taas itse tekemällä. Useimmat oppivat parhaiten yhdistelemällä eri strategioita. Jopa 20 prosentilla on lukemiseen, kirjoittamiseen, matematiikkaan ja yleisesti keskittymiskykyyn liittyviä oppimisvaikeuksia – kuten esimerkiksi prinsessa Victorialla ja Tom Cruisella. Silti se ei tarkoita, etteikö voisi oppia uutta!
Netistä löytyy paljon tietoa opiskelustrategioista googlettamalla vaikkapa opiskelustrategiat, oppimisstrategiat, oppimistyylit, oppimistavat, opiskelustrategiat+oppiminen tai oppiminen
Luimme säädialogin vielä kertaalleen läpi (lue se vielä ääneen kotona!) ja kertasimme nopeasti perusluvut ja järjestysluvut sekä teimme suullisen paritehtävän päivämääristä, vuosiluvuista ja kellonajoista. Päiväyksiä voi harjoitella vielä täällä.
Kotiläksylisäys: Kertaa kotona ensi kertaa varten aakkoset esim. tämän sivun avulla: klikkaamalla kunkin kennon päältä avautuvaa play-nappulaa kuulet kunkin kirjaimen ääntämisasun. Harjoiteltuasi ääntämistä tarpeeksi tee tehtävä, missä kuuntelet sanan tavattuna ja kirjoitat sen viivalle. Tarkista vastauksesi painamalla sivun alalaidassa olevaa kuvaketta. Täällä voit kerrata äännemerkkejä.
One, two, three o’clock, four o’clock, rock,
Five, six, seven o’clock, eight o’clock, rock,
Nine, ten, eleven o’clock, twelve o’clock, rock,
We’re gonna rock around the clock tonight.Put your glad rags on and join me, hon,
We’ll have some fun when the clock strikes one,
We’re gonna rock around the clock tonight,
We’re gonna rock, rock, rock, ’til broad daylight.
We’re gonna rock, gonna rock, around the clock tonight.When the clock strikes two, three and four,
If the band slows down we’ll yell for more,
We’re gonna rock around the clock tonight,
We’re gonna rock, rock, rock, ’til broad daylight.
We’re gonna rock, gonna rock, around the clock tonight.When the chimes ring five, six and seven,
We’ll be right in seventh heaven.
We’re gonna rock around the clock tonight,
We’re gonna rock, rock, rock, ’til broad daylight.
We’re gonna rock, gonna rock, around the clock tonight.When it’s eight, nine, ten, eleven too,
I’ll be goin’ strong and so will you.
We’re gonna rock around the clock tonight,
We’re gonna rock, rock, rock, ’til broad daylight.
We’re gonna rock, gonna rock, around the clock tonight.When the clock strikes twelve, we’ll cool off then,
Start a rockin’ round the clock again.
We’re gonna rock around the clock tonight,
We’re gonna rock, rock, rock, ’til broad daylight.
We’re gonna rock, gonna rock, around the clock tonight.